lasselaine_800x652
Mitä jengi duunaa? Muotoilija ja sarjayrittäjä Lasse Laine
17th March 2017
JCI-Salo-koejasenet-2017_800x483
Hae koejäseneksi Salon Nuorkauppakamariin
31st July 2017

Yhteistyössä on voimaa – Handelsbanken

handelsbanken_

Yhteistyökumppaniemme esittelyt alkavat Handelsbankenin esittelyllä.

Handelsbankenin yritystarina on alkanut jo 1871, mikä tietysti luo uskottavuutta kumppanuus- ja asiakassuhteissa. Hypätään tarinassa kuitenkin suoraan 70-luvulle, jolloin tapahtui merkittävin muutos Handelsbankenin toimintatavoissa, joka näkyy nykyäänkin ja erottaa heidät useista kilpailijoista.

Salon Nuorkauppakamarin yhteistyökumppani on nimittäin tarkalleen ottaen Handelsbankenin Salon konttori. 70-luvulla yhtiötä johti Jan Wallander, joka loi Handelsbankeniin nykyisen toimintamallin, että konttori on pankki. Lyhykäisyydessään tämä tarkoittaa sitä, että kaikki asiakassuhteet, kokoon ja toimialaan katsomatta, hoidetaan paikallisesti konttorissa ja asiakas kohtaa päättäjän. Työntekijöillä on laajat henkilökohtaiset luotonmyöntövaltuudet, mutta myös vastuu, niin päätöksistään kuin ennen kaikkea asiakastyytyväisyydestä. Asiakaspinnassa olevien henkilöiden määrä on maksimoitu pääkonttorista tulevilla asiantuntijapalveluilla. Pääkonttorin asiantuntijoiden tehtävänä on siis toimia hyödyksi paikallisen konttorin asiakkaille.

Handelsbankenin toimintamallissa organisaatio pidetään mahdollisimman kevyenä. Tästä hyvä esimerkki on se, että Salon konttorinjohtajan esimies, on Suomen maajohtaja, joka taas on 11 000 henkilön organisaation varatoimitusjohtaja. Edellä kuvattu valtuuttava malli on hyvä vaihtoehto monille laajentumishaasteiden keskellä painiville. Vastuutus palvelee niin organisaatiota kuin yksilöä. Ennen kaikkea Handelsbanken näkee mallin kuitenkin hyödyttävän reagointinopeuden ja vähäisten henkilövaihdosten kautta asiakasta.

Salossa Handelsbanken aloitti 90-luvun lopulla Turun ”sivukonttorina”, kunnes itsenäistyi ja toimi noin 10 vuotta Turuntie 1:ssä. Viisi vuotta sitten konttori muutti Koskisen Kulmaan, jossa se nykyäänkin palvelee asiakkaitaan. Handelsbanken Salo on kasvanut hitaasti, mutta varmasti ja viimeksi vuodenvaihteessa sinne palkattiin kaksi vakituista tekijää lisää. Nykyisin konttorissa työskentelee konttorinjohtajan lisäksi kaksi yksityisasiakasvastaavaa, yritysrahoituspäällikkö sekä private banker, jonka toimialueena on Salon lisäksi Turku. Näiden lisäksi konttorissa tai alueen yrityksissä on käytännössä viikoittain työtä tekemässä joukko asiantuntijoita, on sitten kysymyksessä esimerkiksi viennin rahoitus, rahoitusyhtiön palvelut, yrityskaupat taikka suojaukset. Handelsbanken käyttää vahvoja asiantuntijaverkostoja mahdollisimman paljon asiakkaan hyväksi kansainvälisesti sekä kotimaassa.




Handelsbankenista puhuttaessa Salon seudulla, vanha kivitalorakennus Koskisen kulmalla saattaa ensin hämätä ulkoasullaan. Astumalla ovesta sisään paljastuu asiakkaalle Handelsbankenin perimmäinen olemus, eli palvella monipuolisia palveluita kaipaavia asiakkaita mahdollisimman kustannustehokkaasti sekä tarvittaessa kansainvälistä verkostoa avuksi käyttäen. Maailmaa muuttuu nopeaa vauhtia digitalisaation myötä. Handelsbankenissa halutaan olla erilaisia ja erottautua muuttuvassa maailmassa, eli tarjotaan digitaaliset palvelut niitä haluaville, mutta myös mahdollisuus henkilökohtaiseen palveluun. Perinteisten pankkipalveluiden ohessa handelsbankenilaiset haluavat auttaa ihmisiä vaurastumaan, on sitten kiinnostunut osakesijoittamisesta tai sijoitusasunnon hankinnasta ja kansainvälinen verkosto voi auttaa myös heitä, jos on vaikka hankkimassa loma-asuntoa Espanjasta.

Salo on hyvien yhteyksien varrella oleva kaupunki, jossa on erinomaiset palvelut ja työpaikkojen osalta valoa on selvästi näkyvissä. Handelsbanken ei ole ajatellutkaan tarjontansa supistamista Salossa, vaan päinvastoin, Handelsbanken tavoittelee kasvua. Kasvun osalta Handelsbanken luottaa palveluun sekä ammattitaitoon. Henkilöstön keskuudessa ilmapiiri on hyvä, joka näkyy myös asiakkaille. Pöydän kulmalla on arvopaperivälitystutkinnon tenttikirjoja, työaikajoustot asiakkaiden tarpeiden mukaan ovat arkipäivää ja kuntotestihaaste on käynnistetty yhteistuumin.

Handelsbanken valitsee kumppaninsa huolella ja Nuorkauppakamari on ollut jo muutaman vuoden tärkeä kumppani. Handelsbankenissa uskotaan myös omien työntekijöiden aidon osallistumisen kamarin toimintaan vievän niin yksilöä kuin verkostoja eteenpäin. Muista kumppanuuden eduista kysyttäessä, on vastaus selkeä: Pankkitoiminnan virkeys on suoraan verrannollinen talousalueen virkeyteen ja tässä nuorkauppakamarilla on ollut koko ajan kasvava rooli. Otsikon teksti: ”Yhteistyössä on voimaa”, onkin hyvä lopetuslause, sillä se vie eteenpäin koko seutua.

Handelsbanken Salo
www.handelsbanken.fi/salo