JCI Salo

Päivä Johtajana

Katsotko tulevaisuuteen ja haluat olla mukana kehittämässä ympäröivää yhteiskuntaa?

Salon Nuorkauppakamari etsii jälleen Salon alueelta yrittäjiä ja esimiehiä mukaan kansalliseen Päivä Johtajana -kampanjaan. Jokainen kampanjaan osallistuva johtaja saa päiväksi lukiossa tai ammattikoulussa opiskelevan nuoren/nuoria tutustumaan omaan työpäiväänsä. Tapahtuma järjestetään useilla kymmenillä paikkakunnilla paikallisten nuorkauppakamarien voimin.

Kampanja toteutetaan johtajalle sopivana arkipäivänä  viikolla 44 (28.10.-1.11.2019). Päivä Johtajana -opiskelijat eivät ole yrityksissä työharjoittelemassa. Heidän tehtävänsä on seurata johtajan mukana noin 4-8 tunnin ajan ja tarkkailla tämän normaalia työpäivää.

Miksi lähtisimme mukaan kampanjaan?

Koulutamme yhdessä alueemme nuorista tulevaisuuden johtajia

Jokainen yrittäjä ja esimies varmasti muistaa omakohtaisesti, miten vaikeaa oli aikuisuuden kynnyksellä keksiä, mitä tehdä isona. Päivä Johtajana -kampanja on yrityksille upea tilaisuus kannustaa salonseutulaisia nuoria suuntaamaan rohkeasti hyville työurille ja johtajuuteen. Joku näistä nuorista saattaa tulevaisuudessa jopa olla yksi teidän yrityksenne avaintekijöistä.

Kampanjaan osallistuminen tuo yritykselle hyvää julkisuutta
Yhteiskunnallinen vastuunkanto ja nuorten ottaminen mukaan toimintaan kertovat paljon yrityksen arvomaailmasta ja dynaamisuudesta. Nuoret kertovat kokemuksistaan myös ulospäin, ja kaikkihan me tiedämme, että hyvä kello kuuluu kauas. Yrityksillä on myös mahdollisuus pyytää heillä vierailevia opiskelijoita esimerkiksi kertomaan päivästään yrityksen blogissa tai somekanavassa.

Aikaisempina vuosina Päivä Johtajana -kampanja on lisäksi saanut hyvin mediahuomiota Salonjokilaakso- sekä Salon seudun sanomat -julkaisuissa. Salon Nuorkauppakamari julkaisee tapahtumasta materiaalia ja kuvia myös omissa somekanavissaan.

Mitä Päivä Johtajana -kampanja vaatii osallistuvalta yritykseltä?

Tarjoamme päivä johtajana tapahtumaan erilaisia valmiita toteutusmalleja, mutta voitte halutessanne tehdä päivästä myös juuri teidän näköisenne. Käytännössä kampanjaan osallistuminen vaatii yritykseltä ja johtajalta ainoastaan sitoutumisen siihen, että nuori/nuoria pääsee seuraamaan johtajan työpäivää sovittuna ajankohtana viikolla 44 (28.10.-1.11.2019).

Tartu tilaisuuteen ja näytä myös muille Salon alueen yrityksille, että olette mukana Päivä Johtajana -kampanjassa. Pienellä vaivalla annatte yritykseenne tutustuville nuorille ison boostin heidän tulevaa työuraansa ajatellen.

Teemu Alanko, Pankinjohtaja, Handelsbanken

Salon Handelsbankenin pankinjohtaja Teemu Alangon mielestä päivä on nuorille tärkeä kosketus itseä kiinnostavaan alaan ja yritysten osalta yhteiskunnallinen vastuu on yhä keskeisempi menestystekijä.

Päivään osallistuneet nuoret Salossa

Päivä oli ennen kaikkea hauska, erilainen ja ehdottomasti opettavainen. On hienoa, että nuorille järjestetään tällaisia mahdollisuuksia päästä tutustumaan paikallisten yrittäjien arkeen ja työhön.”

Vastaamme mielellämme kysymyksiinne tapahtumaan liittyen.

Päivä johtajana -projektitiimi
Sofia Martyugova
040 761824, sofia@zenya.fi

Salla Heikkilä
040 716 2687, salla.heikkila@sss.fi